Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Järjestön mukaan Talvivaaran juoksutukselle ei ole laillista perustetta

4.3.2013 16.09

Lasse Leipola

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että Talvivaara luopuu aikeistaan juoksuttaa puhdistettua jätevettä luonnonvesistöihin. Järjestö viittaa Vaasan hallinto-oikeuden tänään maanantaina antamaan päätökseen.

”Päätöksen mukaan Talvivaara ei voi vedota ympäristönsuojelulain pykälään 62 poikkeuksellisista tilanteista olosuhteissa, jotka johtuvat sen omasta toiminnasta. Tämä pykälä oikeuttaa poikkeustoimiin vain, jos kyseessä on odottamaton luonnonkatastrofi”, asiantuntija Pertti Sundqvist sanoo järjestön tiedotteessa.

”Pykälää ei voi myöskään käyttää tilanteissa, jotka vaativat ympäristöluvan muutoksen. Luonnonsuojeluliiton mielestä juoksutusten aloittamiselle ei ole laillisia perusteita.”

Järjestön mukaan juoksuttaminen aiheuttaisi alueen vesistöille suurta haittaa.

”Suomi on sitoutunut edistämään vesistöjensä hyvää tilaa. Vuoksen ja Oulujoen vesistöt pitäisi päästää toipumaan aiemmasta rasituksesta sen sijaan, että niihin syydetään entistä enemmän epävarmalla menetelmällä käsiteltyjä jätevesiä”, toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen sanoo.

luonnonsuojelu  vesistöt  kaivosteollisuus 




Viite