Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Jättipotti tarjolla aurinkoenergian läpimurrosta

17.9.2012 12.28

Lasse Leipola

Yhdysvaltain energiaministeriö on käynnistänyt SunShot Prize -kilpailun, jossa luvataan yhteensä 10 miljoonaa dollaria kolmelle ensimmäiselle yritykselle, jotka vuoden 2014 loppuun mennessä saavat pudotettua pienten aurinkopaneelien asennuskustannukset yhteen dollariin wattia kohden.

Aurinkopaneelien hinnat ovat viime vuosina laskeneet huomattavasti, mutta asennuksien hinta on pysynyt ennallaan.

”Asennuskustannuksien dramaattinen pudottaminen on nyt suurin haaste, jotta aurinkoenergiasta saadaan kilpailukykyistä 2020 mennessä”, ministeriön sivuilla todetaan.

Pelkkä toimiva idea ei riitä voittopotin lunastamiseen, sillä ensimmäisen vaiheen läpäiseminen edellyttää 5 000 pienen (2–15 kilowatin) aurinkovoimalan asentamista viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä. Kolme tässä nopeiten onnistunutta joukkuetta pääsee toiseen vaiheeseen, jossa niiden liiketoiminnan kestävyyttä seurataan tarkemmin 1 000 voimalan asennuksessa.

Vertailuna Fortumin hiljattain lanseeraaman Aurinkosähkö-paketin 18-paneelinen vaihtoehto on teholtaan 3 780 wattia ja sen asennus maksaa 1799 euroa eli noin 2360 dollaria. Suurimmassa Fortumin myymässä paketissa asennushinta on siis noin 0,62 dollaria wattia kohden. Fortumin hinta on tosin voimassa vain tietyillä alueilla yhtiön omille asiakkaille ja silloinkin vain osana pakettia, johon kuuluvat myös paneelit.

aurinkoenergia 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.