Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Laura Rämö

Laura Rämö
Opettelua. Vihreiden Jani Toivola näki ensimmäisen Pride-kulkueensa kymmenen vuotta sitten ja katsoi varovasti sivusta.Laura Rämö

Opettelua. Vihreiden Jani Toivola näki ensimmäisen Pride-kulkueensa kymmenen vuotta sitten ja katsoi varovasti sivusta.

Jani Toivola: "En ole Pride-ihminen"

1.7.2011 10.17

Saija Räsänen

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola kertoo blogissaan, ettei ole Pride-ihminen – tai ei ole ainakaan ennen sitä ollut, vaikka onkin avoimesti homoseksuaali.

"Otan ison riskin ja tunnustan: en ole koskaan osallistunut Pride-kulkueeseen. Ensimmäisen kerran näin kulkueen New Yorkissa opiskeluaikanani 10 vuotta sitten. Katsoin varovasti laidoilta", Toivola kirjoittaa.

Toivola kertoo kuitenkin, ettei hän ole ollut rehellinen itselleen väittäessään kiven kovaan, ettei ole "Pride-ihminen".

"Valehtelin itselleni. Tottakai minulla oli tarve tanssia paraatissa", Toivola kirjoittaa.

Toivola kertoo olleensa näennäisesti vapautunut ja avoin, mutta silti hän pelkäsi ja mietti, mitä muut ajattelisivat nähdessään hänet kulkueessa.

Tänä päivänä Toivola katsoo asiaa toisin. Hän aikoo askarrella rakkauden leijan lauantaina Helsingissä marssivaa Pride-kulkuetta varten. Oman leijan voivat näpertää muutkin Helsingin torikorttelissa Leijaseuran ja Helsinki Priden yhteistapahtumassa, ja mukaan voi liittää rakkauden viestin.

"Toivottavasti kulkueessa nähdään monta leijaa. Minä opettelen olemaan Pride-ihminen", Toivola kirjoittaa.




seksuaalivähemmistöt 




Viite