Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Japanilta 1,4 miljardia euroa biodiversiteetin suojeluun

27.10.2010 9.48

Hanna Eriksson

Käynnissä olevan kansainvälisen biodiversiteettikokouksen isäntämaa Japani kertoi tänään keskiviikkona rahoittavansa kehitysmaiden biodiversiteetin suojelua kahdella miljardilla dollarilla, eli noin 1,4 miljardilla eurolla, vuoteen 2013 mennessä.

Rahat on tarkoitettu suojelualueiden hallinnon kehittämiseen, luonnon monimuotoisuuden häviämisen pysäyttämiseen kehittämällä kestävää kalastusta, metsänhoitoa ja maanviljelyä sekä geenivarojen kestävän käytön edistämiseen.

Japanin pääministeri Naoto Kan totesi kokouksen korkean tason osuuden alussa pitämässään puheessa, että vauhti, jolla luonnon monimuotoisuus nyt häviää, vaarantaa myös ihmisten olemassaolon. Hän toivoi Nagoyan biodiversiteettikokoukseen osallistuvilta mailta yhteistyökykyä, jotta kokouksessa saataisiin sovittua keinot, joilla luonnon monimuotoisuuden häviäminen saadaan pysäytettyä.

Muut maat ja maaryhmät eivät ole vielä juurikaan kertoneet, miten ne aikovat rahoittaa luonnon monimuotoisuuden häviämisen hidastamista. EU kertoi keskiviikkona vain miljoonan euron uudesta rahoituksesta, jonka se ohjaa biodiversiteetin suojelun osaamisen kehittämiseen erityisesti mertensuojelualueilla, vähiten kehittyneissä maissa ja pienissä saarivaltioissa. EU rahoittaa vuosittain biodiversiteetin suojelua noin miljardilla eurolla.

Biodiversiteettineuvotteluja vaivaa sama ongelma kuin ilmastoneuvotteluja. Kehitysmaaryhmä ja teollisuusmaat ovat vastakkain: kehitysmaat haluavat ensin saada luvut pöytään rahoituksesta, teollisuusmaat haluavat ensin sopia kunnon strategiasta ja keinoista, joita rahoittaa.

Japanissa pitää saada aikaan ratkaisu kaikista kokouksen kolmesta pääkysymyksestä: rahoituksesta, strategiasta luonnon monimuotoisuuden häviämisen pysäyttämiseksi sekä geenivarojen käytöstä ja niiden hyötyjen tasapuolisesta jakamisesta.

Kirjoittaja on Vihreän Langan toimittaja, joka seuraa paikan päällä Japanin Nagoyassa pidettävää biodiversiteettikokousta.

luonnonsuojelu  monimuotoisuus 




Viite