Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lauri Hänninen

prinsessa Takamado
Kuninkaallinen bongailija. Japanin prinsessa Takamado ihasteli Espoon lintupaljoutta viime viikonloppuna.Lauri Hänninen

Kuninkaallinen bongailija. Japanin prinsessa Takamado ihasteli Espoon lintupaljoutta viime viikonloppuna.

Japanin prinsessa Takamado linturetkeili Espoossa

5.7.2010 13.19

Saija Räsänen

Japanin prinsessa Takamado tutustui Espoon Suomenojan lintukosteikkoon viime viikonloppuna Birdlife Suomen opastamana. Birdlifen mukaan Takamado ihasteli alueen lintupaljoutta, sai runsaasti kuvia alueen linnuista ja piti retkeä onnistuneena.

Innokkaana lintukuvaajana tunnettu Takamado pääsi kuvaamaan läheltä esimerkiksi harmaasorsa-, haapana- ja tukkasotkapoikueita sekä pientä mustakurkku-uikkua.

”Nautin kovasti lintujen kuvaamisesta näin pesimäaikana ja olen erityisen tyytyväinen siitä, että sain kuvia linnuista ja lintupoikueista siten, että niiden elinympäristö näkyy”, Birdlife kertoo prinsessan sanoneen linturetken jälkeen.

Japanin prinsessa on aktiivinen lintuharrastaja- ja kuvaaja, ja hän toimii Birdlife Internationalin kunniapuheenjohtajana. Birdlife International on maailman suurin ympäristöjärjestöjen verkosto, joka toimii yli sadassa maassa.

linnut 




Viite