Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

low2no.org

Kuvakaappaus kilpailun sivuilta.
Vihreä kaupunki. Sitran kilpailussa etsittiin ehdotuksia vihreään Jätkäsaareen. low2no.org

Vihreä kaupunki. Sitran kilpailussa etsittiin ehdotuksia vihreään Jätkäsaareen.

Jätkäsaaren ekokorttelin suunnittelukilpa ratkesi

2.9.2009 9.03

Lasse Leipola

Jätkäsaaren energia- ja innovaatiokorttelin suunnittelukilpa on ratkennut. Sitran järjestämän kilpailun voittajaksi valittiin kansainvälisen ARUP/Sauerbruch Hutton/Experientia -työryhmän suunnitelma.

”Oli erittäin haastavaa valita voittaja, sillä kaikissa töissä nostettiin esiin tärkeitä asioita kestävän rakentamisen kannalta. Voittajatiimin työ korostaa käyttäjälähtöistä suunnittelua”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, strategisen suunnittelun johtaja Marco Steinberg Sitran tiedotteessa.

Sitra jatkaa yhteistyötä myös muiden finalistien kanssa. Töissä esitettiin muun muassa aurinkosähkön ja -lämmön sekä tuulienergian hyödyntämistä.

Energialähteiksi ehdotettiin myös kaukolämpöä sekä Jätkäsaaressa käyvien laivojen hukkalämpöä.

Muita ehdotuksia olivat muun muassa puun käyttö rakennusmateriaalina, mahdollisuudet oman ruuan kasvattamiseen kerrostaloissa sekä hiilijalanjäljestä kertominen reaaliaikaisten mittarien avulla. Töissä esitettiin myös keinoja veden säästämiseksi sekä sadeveden hyödyntämiseksi.

ekorakentaminen 




Viite