Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Vettä hanasta.
Oikeus. Puhdas juomavesi ei ole itsestäänselvyys.SXC

Oikeus. Puhdas juomavesi ei ole itsestäänselvyys.

Jo miljoona allekirjoitusta kansalaisaloitteessa – kuuluuko tämä oikeus kaikille?

22.3.2013 11.36

Lasse Leipola

Euroopan laajuinen kansalaisaloite vaatii jäsenmaiden hallituksilta toimia, jotta kaikille EU-kansalaisille voidaan taata puhtaan juomaveden saanti ja toimiva jätevesihuolto.

Aloite on kerännyt jo vaaditut miljoona allekirjoitusta, mutta virallinen käsittely edellyttää sen lisäksi, että allekirjoituksia kertyy riittävä määrä yhteensä seitsemästä eri jäsenvaltiosta.

Suomessa aloitteen on allekirjoittanut vajaat 6 000 kansalaista. Jotta Suomi laskettaisiin yhdeksi vaadituista seitsemästä maasta, tarvitaan vielä vajaat 4 000 allekirjoitusta.

Tänään perjantaina vietetään maailman vesipäivää, jonka kunniaksi muun muassa vihreiden nuorisojärjestö Vino haluaa nostaa aloitteen esille.

”Keskustelua vesivarantojen riittävyydestä on Suomessa käyty melko vähän, koska kansallisesti vesitilanne on meillä hyvä. Kuitenkin monissa Euroopan maissa on jo tilanne, jossa puhdas vesi ei enää ole itsestäänselvyys”, puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo Vinon tiedotteessa.

Vihreiden nuorten Euroopan laajuinen kattojärjestö FYEG tukee aloitetta ja vastustaa muun muassa vesivarantojen yksityistämistä.

”Yksityistämisen riskejä ovat veden hinnan kohtuuton nouseminen, ympäristökysymysten sivuuttaminen ja laadun heikkeneminen esimerkiksi infrastruktuurissa. Hintojen nousu vaikuttaa erityisesti talouskriisistä kärsivien köyhien maiden ihmisiin. Esimerkiksi Portugalissa veden hinta on jopa kolminkertaistunut joillain alueilla. Tällainen kehitys on pysäytettävä”, puheenjohtaja Veli-Matti Partanen sanoo.

vesi 




Viite