Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Juha Mäki-Ketelä

Puuhamies. Muutos 2011 -puolueen keulahahmona vaikuttaa Juha Mäki-Ketelä. Juha Mäki-Ketelä

Puuhamies. Muutos 2011 -puolueen keulahahmona vaikuttaa Juha Mäki-Ketelä.

Joutsenpuolueesta tuli Muutos 2011

27.8.2009 10.03

Lasse Leipola

Homma-foorumilla syntyneen puolueen nimeksi on vahvistettu Muutos 2011, Förändring 2011.

Puolueen päätavoite on vuoden 2011 eduskuntavaalit, joissa se tavoittelee kolmea kansanedustajan paikkaa.

”Nythän nimi on tulevaa ennakoiva, mutta vuoden 2011 jälkeen se osoittaa kohtaa, jossa murros tapahtui tai sitten ei tapahtunut. Ydinryhmässä on tosin esitetty myös ajatuksia, että nimi pitäisi vaihtaa vuoden 2011 jälkeen, mutta aika näyttää”, sanoo puuhamies Juha Mäki-Ketelä.

Hän kertoo, että puolueen verkkosivut avautuvat heti, kun lopullinen puolueohjelma valmistuu.

Mäki-Ketelä kertoi eilen Vihreälle Langalle, että työnimellä Joutsenpuolue valmistellun Muutos 2011:n logoon tulee joutsen. Logoa suunnitellaan parhaillaan Homma-foorumilla.

Seuraavaksi puolue aloittaa puolueeksi rekisteröitämiseen vaadittavien viidentuhannen kannattajakortin keräämisen. 

Muutos 2011 -puolueen keskeisiä tavoitteita ovat suoran demokratian lisääminen ja maahanmuuttopolitiikan uudistaminen muun muassa karsimalla taloudellisista syistä johtuvaa maahanmuuttoa.

Juttuun on lisätty Mäki-Ketelän sitaatti klo 11.05.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.