Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Relander lähtee Helsingin vihreiden ehdokkaaksi

8.2.2011 13.05

Saija Räsänen

Kolumnisti ja historiantutkija Jukka Relander on valittu Helsingin vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi. Relander jäi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa ensimmäiselle varasijalle ja hän oli ehdolla myös vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa.

"Olin tekemässä vihreiden poliittista ohjelmaa, ja nyt haluan vaikuttaa siihen, että parhaat ideamme myös toteutuvat. En todellakaan ole tyytyväinen jo vuosia jatkuneeseen eriarvoistumiskehitykseen yhteiskunnassamme", Relander sanoo tiedotteessaan.

Relander on tullut helsinkiläisille tutuksi Tukevasti ilmassa -radio-ohjelmasta, jota hän juontaa yhdessä Tuomas Nevanlinnan kanssa. Hän on suorittanut Master of Arts -tutkinnon Sussexin yliopistossa Britanniassa.

Helsingin vihreät julkaisivat yhdessä Relanderin ehdokkuuden kanssa vaaliohjelmansa. Ohjelmassa vaaditaan kaksiportaisen hallinnon perustamista pääkaupunkiseudulle ja pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä.

Väylähankkeiden rahoituksen painopiste pitäisi siirtää vihreiden mukaan autoteistä junaliikenteeseen, ja verotuksessa tulisi siirtyä yhä enemmän ympäristö- ja energiaveroihin.

vihreät  helsinki 




Viite