Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hanhikivi 1 -havainnekuvassa.
Ilman JE:tä. Jyväskylän Energia myi osakkeensa Fennovoiman voimalasta.

Ilman JE:tä. Jyväskylän Energia myi osakkeensa Fennovoiman voimalasta.

Jyväskylän Energia jätti Fennovoiman ydinvoimahankkeen

15.3.2012 8.55

Lasse Leipola

Jyväskylän energia on myynyt osuutensa Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta.

Yhtiö tiedotti eilen keskiviikkona, että se on myynyt Voimaosakeyhtiö SF:n osakkeensa Majakka Voima Oy:lle. Majakan takana ovat muun muassa kaivosyhtiö Talvivaara sekä elintarvikeyhtiöt Valio, Myllyn Paras ja Atria.

Tiedotteen mukaan osakkeet myytiin, koska Jyväskylän Energia asettaa etusijalle tulevat investoinnit omiin tuotantolaitoksiinsa. Toimitusjohtaja Tuomo Kantola kertoi Ylen haastattelussa, että yhtiö aikoo korvata voimaloissaan turvetta puulla.

”Tavoitteena on, että 2025 meillä vähintään 70 prosenttia energiantuontannosta perustuu uusiutuviin polttoaineisiin”, Kantola sanoo.

Fennovoiman Pyhäjoelle rakennettavan voimalan on määrä olla käytössä vuoteen 2020 mennessä. Yksi hankkeen edestä vielä raivattava este on kysymys ydinjätteen loppusijoituksesta, joka sen on ratkaistava viimeistään vuoteen 2016 mennessä. Asiaa selvitetään työ- ja elinkeinoministeriön tällä viikolla asettamassa työryhmässä.

ydinvoima  uusiutuvat  energia 


Lisää aiheesta:



Viite