Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kävijät haluavat Sipoonkorvesta kansallispuiston

28.1.2010 12.17

Lasse Leipola

Kolme neljästä Sipoonkorven metsissä käyvästä haluaa, että alueesta tehdään kansallispuisto. Asia ilmenee Metsähallituksen tekemästä kävijätutkimuksesta.

Vastaajat uskoivat kansallispuistoksi muuttamisen suojelevan aluetta rakentamispaineilta, turvaavan yhtenäisen metsämantereen ja sen arvokkaan luonnon säilymisen sekä nostavan alueen arvostusta.

Moni vastaaja toivoi, että pääkaupunkiseudulle saataisiin Nuuksion lisäksi toinen kansallispuisto.

Metsähallitus valmistelee selvitystä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisesta. Selvitys luovutetaan ympäristöministeriölle 18. helmikuuta.

Sipoonkorven suojeleminen on ajankohtainen asia, sillä Helsinki suunnittelee 30 000 asukkaan asuinalueen rakentamista metsien eteläpuolelle Östersundomiin. Alue on kuitenkin sen verran ahdas, että asuntoja on ehdotettu rakennettavan myös Sipoonkorpeen tai rantojen Natura-alueille.

Sipoonkorvessa vierailee vuosittain noin 35 000 ihmistä. He käyvät siellä useimmiten sienestämässä, marjastamassa, kävelyllä, ulkoilemassa koiran kanssa tai eväsretkellä.

luonnonsuojelu 




Viite