Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kainuun Sanomat: Uusi vaalitapa olisi tuonut vihreille 15 paikkaa 10 sijasta

19.4.2011 12.42

Anu-Elina Lehti

Jos sunnuntaisissa eduskuntavaaleissa olisi käytetty lepäämässä olevaa uutta vaalitapaa, vihreät olisivat 10 paikan sijasta saaneet 15 edustajaa. Nykyisellä vaalipiirijärjestelmällä 15 prosentin kannatuksen lasku vei vihreiltä 33 prosenttia kansanedustajanpaikoista. Asiasta kertoo Kainuun Sanomat.

Vaalilain uudistus on enää ratkaisevaa päätöstä vaille valmis. Hallitus esitti uudistusta yksimielisesti, mutta oppositiossa sitä vastustivat sosiaalidemokraatit. Edellisen hallituksen oikeusministerin, Tuija Braxin ajama vaaliuudistus on hyväksyttävä eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä.

Nyt näyttääkin todennäköiseltä, että se hylätään. Vaaliuudistus suosisi pieniä puolueita suurten kustannuksella.  Nykyinen vaalitapa suosii isoja puolueita, joiden on pieniä puolueita helpompi saada edustajapaikkoja vaalipiireissä.

Jos eduskunta hyväksyy muutoksen, se tulee käyttöön ensimmäisen kerran seuraavien eduskuntavaalien aikaan 2015.

Juttua on muokattu 20. huhtikuuta. Kainuun Sanomat nostettu jutun lopusta alkuun sekä otsikkoon.

vihreät  eduskuntavaalit 




Viite