Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Wikimedia Commons

Kaivoskone Sambiassa.
Pöllyä. Suomella ja Sambialla on samoja pulmia.Wikimedia Commons

Pöllyä. Suomella ja Sambialla on samoja pulmia.

Kansa päihitti kaivosteollisuuden Sambiassa

2.12.2011 12.03

Lasse Leipola

kaivosyhtiöiden aiheuttamat ympäristötuhot ovat viime aikoina olleet näkyvästi esillä Suomen lisäksi myös Sambiassa.

Joukko sambialaisia on saavuttanut arvokkaan voiton taistelussa oman elinympäristönsä puolesta. Kaksi tuhatta Chingolan alueen asukasta on vuodesta 2006 lähtien taistellut Konkola Copper Mines -kaivosyhtiötä vastaan. Heidän mukaansa kuparikaivoksen päästöt ovat aiheuttaneet muun muassa vatsakipuja, ripulia, sekavuutta ja näköhäiriöitä.

Pitkä oikeudenkäynti päättyi marraskuussa, kun Lusakan hovioikeus ratkaisi asian kanteen nostaneiden kansalaisten hyväksi. Times of Zambia -lehden mukaan oikeudenkäyntikuluja varten asukkaat olivat kukin antaneet noin puoltatoista euroa vastaavan summan. Oikeus määräsi kaivosyhtiön maksamaan heille kullekin hieman yli 700 euroa vastaavat korvaukset.

kaivosteollisuus 




Viite