Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Katainen Verkkouutisille: Demarien päätöksessä vaalitaistelun makua

1.12.2010 14.59

Lasse Leipola

Sdp on ilmoittanut äänestävänsä eduskunnassa Irlannin rahoitusta vastaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi Verkkouutisille, että sdp:n päätös ei voi perustua ”taloudelliseen asiantuntemukseen” vaan siinä on ”selvästi vaalitaistelun makua”.

”Jos heidän kantansa menisi läpi eri puolilla Eurooppaa, johtaisi se todennäköisesti hallitsemattomaan talouskatastrofiin ja näkyisi Suomessa massatyöttömyytenä”, Katainen sanoi.

Vihreän edukuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että Irlannin rahoittaminen on vähiten huono vaihtoehto.

”EU:n on rahoitettava Irlantia lainalla, mutta samalla on varauduttava siihen, että julkisin varoin kriisiä ei voi loputtomiin rajoittaa”, Niinistö sanoi vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tarvitaan kolmenlaisia muutoksia: rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä, uusia veroratkaisuja sekä parempaa jäsenmaiden talouskehityksen ennakointia ja kriisien ehkäisyä EU:ssa.

Myös suurimmat hallituspuolueet keskusta ja kokoomus tukevat rahoitusta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoi tosin päätöksen olleen vaikea ja valitteli, ettei keskusta alunperin halunnut tähän tilanteeseen.

”Kun Euroopan rahaliittoa runnottiin suurella kiireellä kasaan 1990-luvun lopussa Lipposen sinipunahallituksen johdolla, varoitimme monista sen ongelmista. Ennustimme toistuvasti, että noin kiireellä tehty vene tulee vuotamaan. Siksi vastustimme Suomen liittymistä eurovaluuttaan ensimmäisten joukossa”, Kalli sanoi.

talous  irlanti 




Viite