Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kauppalehti: Vapo sulkee turvesoita ja investoi vedenkäsittelyyn

20.2.2012 10.02

Lasse Leipola

Energiayhtiö Vapo sulkee 1 000–2 000 hehtaaria turvesoitaan ja investoi 30 miljoonaa euroa vesien käsittelyn tehostamiseen. Asiasta kertoo maanantain Kauppalehti.

Suljettavat tuotantoalueet ovat niitä, joihin yhtiö ei pysty tekemään tarvittavia ympäristöinvestointeja. Kyseessä on kuitenkin iso taloudellinen isku Vapolle.

”1000 hehtaarin poistuminen merkitsisi liikevaihdossa 30–40 miljoonan euron vähentymistä ja katteesta poistuisi seitsemän miljoonaa euroa”, toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoo Kauppalehdelle.

Vapollaon yhteensä 47 000 hehtaaria tuotantosoita.

turve  energia 




Viite