Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

VTT

Graafi.
Suuntaviivoja. VTT arvioi, paljonko uusia asuntoja tarvitaan.VTT

Suuntaviivoja. VTT arvioi, paljonko uusia asuntoja tarvitaan.

Kaupunkeihin tarvitaan 500 000 uutta asuntoa

25.1.2012 13.54

Lasse Leipola

Suomeen tarvitaan noin puoli miljoonaa uutta asuntoa vuoteen 2030 mennessä, arvioidaan VTT:n tuoreessa asuntotuotantotutkimuksessa.

Tarkka määrä sijoittuu selvityksen mukaan välille 480 000–550 000 ja riippuu maahanmuutosta ja nykyisen rakennuskannan poistumasta. VTT:n arvion perusteella asuntotuotannon tulisi pysyä nykyisellä tasolla noin 24 000–29 000 asunnon vuositasolla.

Uusista asunnoista kolmannes tarvitaan pääkaupunkiseudulle. Tarvetta ei ole vain suurimmissa kaupungeissa, sillä pendelöinnin lisääntyminen on siirtänyt asuntokysyntää kaupungeista ympäristökuntiin.

Kasvukeskusten ympäristökuntien väestörakenne onkin alkanut muistuttaa 1950-luvun väestörakennetta, jolloin sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien takia lapsia oli paljon ja ikäihmisiä vähän.

asuminen  rakentaminen 




Viite