Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kehitysmaat uhkaavat kansainvälistä ilmastosopua

26.5.2010 16.07

Saija Räsänen

Oikeudellisesti sitovaa ja kattavaa ilmastosopimusta ei saada aikaan, joten teollisuusmaiden on tyydyttävä vaatimattomampiin ratkaisuihin. Näin arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma, jonka kirjoittama selvitys Elephant in the room: The new G77 and China dynamics in climate talks ilmestyi tänään tiistaina.

Hänen mukaansa Kööpenhaminassa saavutettu sitoumus uhkaa jäädä reaalipolitiikan jalkoihin, ellei ilmastoneuvotteluissa edistytä merkittävästi tänä ja ensi vuonna.

Neuvottelutulos aiheutti erimielisyyttä kehitysmaaryhmän sisällä. Myös Kiina ja Intia, jotka räätälöivät sopimusta Kööpenhaminassa, suhtautuvat nyt varauksella sopimukseen. Molempien maiden päättäjät ovat joutuneet kotimaissaan ahtaalle suostuttuaan kompromissiin.

Kokouksessa Kiina kokosi ympärilleen nousevien suurien kehitysmaiden Basic-ryhmän, joka pyrki kaatamaan muodolliset neuvottelut. Kiinan johto pyrkii parantamaan ilmastopolitiikkaansa kansallisella tasolla, mutta ei ole valmis kansainväliseen hallintajärjestelmään.

Viime vuosikymmeninä kehitysmaablokin yli 130 maata kattavan neuvotteluryhmän koordinointi on Vihman mukaan käynyt yhä vaikeammaksi. Neuvotteluissa on näkynyt, ettei ryhmän sisäinen solidaarisuus riitä kuromaan umpeen erimielisyyksiä ilmastosopimuksen velvoitteista.

YK:n ilmastoneuvottelut jatkuvat ensi maanantaina Saksan Bonnissa.

ilmastonneuvottelut 




Viite