Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kello käy Obamalle Guantanamon sulkemiseksi

9.1.2009 8.56

Vihreä Lanka

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Yhdysvaltojen tulevaa presidenttiä Barack Obamaa asettamaan päivämäärän Guantanamon vankileirin sulkemiselle. Obama on aiemmin luvannut sulkea vankileirin.

Viikonloppuna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun ensimmäiset vangit tuotiin Yhdysvaltojen vankileirille Guantanamo Bayn tukikohtaan.

Amnesty vaatii Obamalta myös riippumatonta tutkintalautakuntaa Yhdysvaltojen ihmisoikeusloukkausten selvittämiseksi ja syyllistyneiden saattamiseksi vastuuseen teoistaan.

“Emme pyydä mahdottomia. Barack Obama on jo osoittanut haluavansa oikaista vääryydet, joihin USA:n hallinto on syyllistynyt kansallisen turvallisuuden nimissä. Me vaadimme häneltä konkreettisia tekoja”, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Barack Obama astuu virkaansa 20. tammikuuta.


Lisää aiheesta:



Viite