Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kepa, SYL ja Rauhanliitto saavat uudet nokkahahmot

20.11.2009 11.31

Lasse Leipola

Kepa ja Rauhanliitto valitsevat viikonloppuna uudet hallitukset ja puheenjohtajat.

Ainoa ehdokas Kepan puheenjohtajaksi on Markku Niskala. Hän toimi kansainvälisen Punaisen ristin pääsihteerinä vuosina 2003–2008. Varapuheenjohtajistoon ovat ehdolla Seppo Kalliokoski, Anja Malm ja Henri Purje.

Rauhanliiton johtoon valittaneen entinen vihreiden puheenjohtaja ja työministeri Tarja Cronberg.

Suomen ylioppilaskuntien liitto aloitti liittokokouksensa tänään Espoossa. Huomenna lauantaina järjestettävään puheenjohtajavaaliin ovat ilmoittautuneet Kaisa Myllylä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta, Matti Parpala Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnasta sekä Jukka Vornanen Turun yliopiston ylioppilaskunnasta.

Päivitys 23.11. Cronberg ja Niskala valittiin odotetusti tehtäviin, joihin he olivat ehdolla. SYL:n liittokokous valitsi puheenjohtajaksi Matti Parpalan.

kansalaisjärjestöt 




Viite