Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yrjö Rossi.
Metsästäjä. Yrjö Rossi metsästää joka syksy Savossa.

Metsästäjä. Yrjö Rossi metsästää joka syksy Savossa.

Miksi kepulaiset haluavat metsästää suojelualueilla?

8.5.2009 5.36

Noora Jussila

Espoossa lyödään parhaillaan lukkoon kaupungin 550-vuotisjuhlan kunniaksi luvattuja metsien suojelualueita. Kaupunginvaltuutettu Yrjö Rossin (kesk) ehdotuksesta jo päätetyillä suojelualueilla saa metsästää.

Miksi suojelualueilla pitää voida metsästää?

”Metsästysalueet pirstoutuvat suojelualueiden vuoksi ja metsästäminen vaikeutuu. Se, että suojelualueella voi metsästää, on periaatekysymys”, Rossi sanoo.

Rossin mukaan alueista ei saa tehdä ennakkotapauksia.

”Peuraeläimiä pitää voida metsästää. Niistä voi tulla samanlainen ongelma kuin villikaneista.”

Rossin mukaan metsästäminen ei häiritse suojelua tai kuluta maastoa.

Paula Lehtomäen (kesk) luotsaamassa ympäristöministeriössä on vireillä lakiehdotus, joka sallisi metsästyksen eteläisen Suomen kansallispuistoissa. Hallituksessa metsästysoikeutta ajaa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk). Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) tunnetaan innokkaana metsästäjänä.

Mikä keskustalaisia viehättää metsästämisessä?

”Minähän luen itseni luonnonsuojelijaksi. Viime syksynäkään en saanut yhtään hirveä, mutta metsässä oleminen viehättää. Hirviltäkin pyydän aina anteeksi, että joudun tappamaan ne. Toinen vaihtoehto on päästää hirvieläimet lisääntymään ja laskea autojen nopeusrajoitukset viiteenkymppiin”, Rossi sanoo.

luonnonsuojelu 




Viite