Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kierrätys loppui – pesuaineita ei saa ostaa omaa purkkiin

27.3.2013 13.26

Päivi Hujakka

Ekokaupoissa on vuosia myyty pesuaineita suurista säiliöistä asiakkaiden omiin, kierrätettäviin pulloihin ja astioihin. Lukijamme mukaan tämä ei ole enää sallittua.

Miksi pesuaineita ei saa enää ostaa omaan purkkiin, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Hanna Korhonen?

”Mitään uutta pesuaineiden irtomyyntiä koskevaa säädöstä ei ole tullut, vaan kielto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön. Pesuaineasetuksen mukaan pakkauksessa pitää olla tietyt pakkausmerkinnät. Pesuaineiden irtomyynnistä on keskusteltu viime aikoina tavallista enemmän, ja meillekin asti on tullut jokunen asiaa koskeva kysely. Kysyjät ovat olleet ihmeissään, kun ovat saaneet tietää, että pesuaineiden irtomyynti voikin olla lainvastaista.”

Voisiko pesuaineiden irtomyynti jatkossa olla mahdollista, jos esimerkiksi kassalla laitettaisiin pulloon pakkausselostetarra?

 ”Merkinnät on tarkoitettu ympäristön ja ihmisten terveyden suojelemiseksi, ja niiden tulee olla kemikaalia käytettäessä aina saatavilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaadittujen tietojen on oltava kiinni myyntipakkauksessa, esimerkiksi pelkkä irrallinen paperi ei riitä täyttämään tätä vaatimusta. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kyseessä on vaaralliseksi luokiteltu kemikaali – jollaisia myös ekologiset pesuaineetkin voivat olla ärsyttävyytensä takia.”

Miksi omia pesuainepulloja ei kuitenkaan voi enää käyttää?

”Tuote voi pilaantua. Esimerkiksi mikrobiperäinen kontaminaatio voi ainakin teoriassa olla vaarallinen erityisen herkille kuluttajille. Vika saattaa olla huonosti pestyssä kierrätyspullossa tai vaikka irtomyynnin pesuainesäiliön hanassa, jota useat ihmiset käsittelevät. Tällaisen kuluttajan omiin pulloihin myydyn tuotteen markkinoilta pois vetäminen voisi myös olla hankalaa, kun tarkkaa tietoa tuote-erästä ei ole helposti tarjolla. Ylipäätään kontaminaatioriski lienee irtomyynnissä suurempi kuin tavallisessa myynnissä.”

kierrätys  pesuaineet 




Viite