Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kiinassa yli 60 aluksen laivue kuorii levää merestä

12.7.2010 11.27

Saija Räsänen

Lämmin sää on tuonut sinilevää Suomen järviin ja rannikolle, mutta uimavetemme ovat vielä puhtoisia Kiinaan verrattuna. Kiinan viranomaiset ovat varustaneet 66 aluksen laivueen raivaamaan Qingdaon rannikkoa merilevälautoista, kertoo Guardian.

Levähyökyä pidetään seurauksena korkeista meriveden lämpötiloista ja maatalouden ja kalafarmien ravinnepäästöistä. Vihreä lautta peittää nyt 400 neliökilometrin alueen.

Puhdistusoperaatioon osallistuvien kiinalaisten tiedemiesten mukaan merilevä täytyy raivata pois, ennen kuin se ajelehtii rannoille ja päästää ilmaan haitallisia kaasuja.

Laivojen lisäksi levän ajautumista rantaan yritetään ehkäistä rannikolle levitettyjen verkkojen avulla. Silti kymmenen haarukkatrukkia, seitsemän kuorma-autoa ja 168 ihmistä kuorivat verkoista läpi uiskennellutta levää rannoilla.

Talteen kerättyä levää jalostetaan lannoitteeksi tai eläinten ruoaksi, kertoo insinööri Li Delin Guardianille.

Kiina on aiemminkin kärsinyt merilevän riesoista. Vuonna 2008 Qingdaon rannikolla uiskennellut 170 000 tonnin merilevälautta uhkasi estää Kiinassa järjestettyjen olympialaisten purjehduskilpailun. Paikallisten kalastajien avulla levä saatiin siivottua pois kisojen tieltä.

sinilevä 


Lisää aiheesta:



Viite