Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

areena.yle.fi

Kuvakaappaus Aamu-tv:stä.
Myrskyn silmässä. Jarkko Tontti sai lauantai puolustella päivähoitoa tosissaan. areena.yle.fi

Myrskyn silmässä. Jarkko Tontti sai lauantai puolustella päivähoitoa tosissaan.

Kiivas väittely päivähoidosta yllätti Jarkko Tontin

19.1.2009 15.46

Lasse Leipola

Ylen aamu-tv:ssä käytiin lauantaiaamuna kiivas keskustelu lastenhoidosta. Kotiäiti Nina Mikkonen vastusti raivoisasti päivähoitoa rinnastaen sen jopa fasismiin ja natsismiin. Päivähoidon puolustajaksi ohjelmaan oli valittu kirjailija Jarkko Tontti.

Hän sanoo, että keskustelun Mikkosen fanaattisuus tuli hänelle yllätyksenä.

”Välillä tuli sellainen olo, että on jossain Kummelin kuvauksissa. Pohdin, että onko keskustelukumppanini tosissaan vai parodioiko hän omia lähtökohtiaan”, Tontti kertoo.

”Pistää hiljaiseksi ja ennen kaikkea hirveän surulliseksi, että on tuollaisia mielipiteitä.”

Keskustelussa sivurooliin jäänyt Tontti sanoo, että oppivelvollisuutta voisi kasvattaa asteittain koskemaan esikoulun vanhimpia ikävuosia, jolloin päivähoidosta tulisi pakollista.

Keskustelussa Tontti kertoi ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan päivähoito on kotihoitoa parempi vaihtoehto. Hän toivoo, että asiaa tutkittaisiin Suomessakin.

Tontti kirjoitti aiheesta myös blogissaan viime maaliskuussa.

lapset 


Lisää aiheesta:



Viite