Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

www.eroakirkosta.fi

Eroakirkosta.fi
Irti kirkosta. Verkkopalvelu tekee kirkosta eroamisen helpoksi. www.eroakirkosta.fi

Irti kirkosta. Verkkopalvelu tekee kirkosta eroamisen helpoksi.

Kirkon jäsenkato kiihtyy

10.9.2008 9.38

Vihreä Lanka

Kirkosta erotaan ennätystahtia. Vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana kirkosta erosi yli 23 000 suomalaista. Viime vuonna vastaavana aikana eronneita oli noin 16 000. Asiasta kertoo Eroakirkosta.fi.

”On mielenkiintoista seurata, miten valtionkirkko reagoi ensi vuonna jyrkästi kasvaneisiin kirkostaeroamislukuihin”, palvelun perustaja Petri Karisma sanoo

Tiedotteen mukaan tänä vuonna eroavien määrä saattaa yltää 44 000:ään, mikä tarkoittaisi prosenttia kirkon jäsenistä.

”Nyt olisi korkea aika aloittaa määrätietoinen ja ripeä evankelis-luterilaisen kirkon erityisaseman purkaminen. Nykyinen valtionkirkkojärjestelmä sopii huonosti nykyiseen demokraattiseen Suomeen”, sanoo Karisma.

Eroakirkosta.fi arvioi osuutensa kaikista eroista olevan noin 90 prosenttia. Viime vuonna osuus oli 85 prosenttia. Palvelua ylläpitää Tampereen vapaa-ajattelioiden järjestö.




Viite