Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kirkosta eroamisten aalto voi uusiutua

2.11.2010 13.43

Lasse Leipola

Eroakirkosta.fi-palvelu on tutustunut viime viikkoina kirkosta eronneiden antamaan palautteeseen. Ajankohtaisen Kakkosen Homoillan jälkeen kirkosta on eronnut jo 40 000 suomalaista.

Vain kolmanneksessa palautteista mainitaan homojen oikeudet kirkossa. Huomattavasti merkittävämpiä syitä eroamiselle ovat kirkollisvero, uskon puuttuminen tai kirkon kokeminen merkityksettömäksi.

”Suomalaisten suhde kirkkoon on etäinen ja pintapuolinen. Kirkon julkisuudessa näkyminen muistuttaa mahdolliselle kirkosta eroajalle kirkosta eroamisen mahdollisuudesta. Jos kirkko on tulevaisuudessa paljon medioissa, niin viime viikkoina nähty joukkopako voi hyvinkin uusia”, sanoo palvelun perustaja Petri Karisma.

”Joukkopakoon vaikuttaa eniten kirkon julkisuuden laajuus, ei sen laatu, eli onko kyseessä negatiivinen vai positiivinen julkisuus. Suomi on huomattavasti maallistuneempi yhteiskunta kuin yleisesti halutaan hyväksyä.”

seksuaalivähemmistöt  kirkko 




Viite