Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Sinisorsa.
Tähtäimessä. Sinisorsa on tänään alkavan metsästyksen suosituin kohde.Lasse Leipola

Tähtäimessä. Sinisorsa on tänään alkavan metsästyksen suosituin kohde.

Kohta alkaa pauke: Viime vuonna 500 000 pääsi hengestään

20.8.2012 10.17

Lasse Leipola

Vesilintujen metsästys alkaa tänään maanantaina kello 12. Viime vuonna vuoden loppuun jatkuneessa jahdissa ammuttiin noin puoli miljoonaa vesilintua, joista yli puolet oli sinisorsia.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tiedotti viime viikolla, että sinisorsia lukuun ottamatta vesilintujen tila on heikko. Sinisorsan pesimäkanta on noin 200 000 paria. Koskelokannat ovat pysyneet ennallaan ja telkkäkanta on kasvanut jonkun verran.

Muiden vesilintujen tilanne on huonompi. Tavi- ja haapanakannat ovat pitkäaikaiskeskiarvoa pienemmät. Vaarantuneista lajeista jouhisorsan pesimäkanta on pienentynyt voimakkaasti ja heinätavi on ollut aina harvalukuinen. Lisäksi tukkasotkat, punasotkat ja nokikanat ovat taantuneet pitkään.

Riistakeskus muistuttaa lisäksi, että metsähanhen metsästysaikaa on tänä vuonna rajoitettu maa- ja
metsätalousministeriön asetuksella metsästyskauden alusta koko maassa. Keskus kannustaa myös metsästäjiä tunnistamaan tähtäämänsä lajit, pitämään ampumamatkat lyhyenä ja koiran mukana.

”Koiran käyttö sorsastuksessa on erittäin suositeltavaa ja usein välttämätöntä. Haavoittuneen linnun ja muutoinkin saaliin talteen saaminen helpottuu ratkaisevasti, kun mukana on noutava koira. Aseettomana koiranohjaajana sorsastukseen osallistuva ei tarvitse metsästyskorttia”, tiedotteessa todetaan.

Riistakeskuksen mukaan ylivoimaisesti suurin syy lintujen haavoittumiseen on ampuminen ylipitkältä matkalta, sillä haulikko on tehokas yleensä enintään 30 metrin etäisyydeltä. Sen sijaan hämärämetsästys ei sen mukaan ole väitetyn kaltainen ongelma.

”Kun ampumamatkat jäävät valoisan ajan matkoja lyhyemmiksi, myös haavoittamiset vähenevät selvästi.”

 

metsästys  linnut 




Viite