Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Kahvipapuja.
Reilua vai ei. Monet puolueet luottavat reiluun vaalikahviin. SXC

Reilua vai ei. Monet puolueet luottavat reiluun vaalikahviin.

Kokoomus ja perussuomalaiset tyrkyttävät epäreilua vaalikahvia

21.10.2008 10.10

Lasse Leipola

Suurin osa puolueista luottaa vaalityössä Reilun kaupan kahviin. Kokoomusta, perussuomalaisia ja kristillisiä lukuun ottamatta Helsingin vaalikojuilla tarjoillaan reilua kahvia.

”On todella ilahduttavaa, että Reilun kaupan kahvia suositaan vaalityössä. Suomalaiset ovat ylipäätään ottaneet Reilun kaupan kahvin hienosti vastaan, todellinen läpimurto on tapahtunut aivan viime vuosien aikana”, sanoo Tuulia Syvänen Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä.

Nescafén ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen tekemän selvityksen mukaan kokoomuksen ja perussuomalaisten tarjoama kahvi ei ole reilua. Kristilliset puolestaan eivät tarjoile Helsingissä lainkaan kahvia.

Kokoomuksen viestintäpäällikkö Jenni Haukio sanoo, ettei kokoomuksessa ole tehty asiasta mitään päätöstä, vaan piirit valitsevat itse hankkimansa tarjoilut.

”Olen aivan vakuuttunut, että monet piirit tarjoavat äänestäjille Reilun kaupan kahvia”, Haukio sanoo.

vaalit 




Viite