Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kokoomus ratkaisee: Vihreä vai demari Helsingin johtopaikalle

24.2.2012 8.43

Jukka Vahti

Huhtikuussa ratkeaa, kenestä tulee Helsingin uusi apulaiskaupunginjohtaja Kuntaliittoon siirtyvän Tuula Haataisen (sd) tilalle. Paikasta kisaavat vihreät ja sdp.

Kiistan ratkaisee käytännössä kaupungin suurin puolue kokoomus. Vielä on auki, saavatko kokoomusryhmän valtuutetut vapaat kädet äänestää ehdokkaiden välillä vai tekeekö ryhmä asiasta yhteisen päätöksen.

”Yleensä ryhmämme toimii varsin yhtenäisesti merkittävissä asioissa. Apulaiskaupunginjohtajan valinta on ilman muuta merkittävien asioiden joukossa”, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava.

Avoimeksi tuleva paikka on kuulunut kaupungin toiseksi suurimmalle puolueelle, joka on tällä hetkellä vihreät. Puolueen ehdokas pestiin on entinen oikeusministeri, kansanedustaja Tuija Brax.

Demarit haluaa kuitenkin pitää kiinni viime vaalikaudelta peräisin olevasta pestistään, koska Haataisen kautta on vielä jäljellä. Sdp:n ehdokas ei vielä ole tiedossa, mutta ainakin Päivi Lipponen on kertonut olevansa paikasta kiinnostunut.

 

vihreät  helsinki 




Viite