Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Konsulttifirma: Suurten energiahankkeiden budjetit paukkuvat

3.8.2012 8.00

Sammeli Heikkinen

Vain harva energia-alan suurhanke pysyy aikataulussa tai budjetissa, kertoo konsultti- ja tietotekniikkayritys Accenturen kansainvälinen tutkimus.

Accenture selvitti, millaisia budjetinylityksiä tulevissa energia-alan hankkeissa on odotettavissa. Kyse on valtavista rahasummista, sillä kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että näihin hankkeisiin joudutaan sijoittamaan vuoteen 2035 mennessä liki 38 000 miljardia dollaria, eli noin 31 000 miljardia euroa.

Accenturen tutkimuksen mukaan tämäkin arvio on alakanttiin.

Tutkimuksessa haastateltiin 61 energia-alan johtajaa 21 maasta, myös Suomesta. Jokainen haastateltu vastasi vähintään miljardin dollarin arvoisesta hankkeesta. Haastateltavien antamat vastaukset olivat masentavia. Vain yksi kolmesta johtajasta kertoi vetämänsä hankkeen ylittävän budjetin vähemmällä kuin neljänneksellä. Aikataulussa oli pysynyt alle kolmannes vastaajista.

Tämän perusteella Accenture laskee, että vuoteen 2035 mennessä IAE:n arvioima 31 000 miljardin euron globaali hankebudjetti ylittyy varoivaisestikin arvioiden ainakin 13 prosentilla, eli 4 100 miljardilla eurolla.

Suomessa energia-alan suurhankkeiden vaikeuksista on saatu kokemusta muun muassa Olkiluoto 3 -ydinvoimalan kohdalla. Sen piti olla alunperin valmis vuonna 2009, nyt arvioitu valmistumisvuosi on 2015.

energiateollisuus 




Viite