Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kotimaisten kielten tutkimusta halutaan siirtää yliopistoille

13.1.2010 14.12

Jukka Vahti

Iso osa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotuksen tehtävistä halutaan hajauttaa eri yliopistojen tehtäväksi.

Kotuksesta yliopistoihin on siirtymässä ainakin kotimaisiin kieliin liittyvää perustutkimusta, sekä monia saamen kieliin, romanikieleen ja viittomakieliin liittyviä tehtäviä. Ehdotukset sisältyvät opetusministeri Henna Virkkuselle (kok) tänään luovutettuun työryhmäesitykseen.

Kotuksen tehtävien leikkaaminen on jo aiemmin herättänyt laajaa vastustusta. Tutkimuskeskuksen johtajan, professori Pirkko Nuolijärven mukaan työryhmän esitys on lukuisten kompromissien tulos.

"Tässä on haettu sellaista ratkaisua, että resurssit eivät häviäisi alalta. Valtion tuottavuusohjelma sellaisenaan hävittäisi vain asioita Kotuksesta ilman, että ne menisivät mihinkään muualle", työryhmään kuulunut Nuolijärvi sanoo.

Nuolijärven mukaan Kotuksen ydintehtävät säilyvät. Esityksen mukaan tutkimuskeskukseen jäisivät kielenhuolto, nykykielien sanakirjatyö, kielipoliittisena asiantuntijana toimiminen ja sähköisten arkistojen säilyttäminen.

Sen sijaan esimerkiksi vanhan kirjasuomen sanakirjatyö lopetettaisiin kokonaan ja murresanakirjoihin liittyviä tehtäviä vähennettäisiin tuntuvasti. Muutosten myötä keskuksen nimi halutaan muuttaa Kotimaisten kielten keskukseksi.

"Tämä koskee nyt tietysti kaikkia tutkimuslaitoksia, että perustutkimuksen ja yliopistojen ja tutkimuslaitosten välistä rajaa yritetään kovasti selkiyttää. Tämä on yksi osoitus tiedepolitiikasta, jonka pohjana on valtion tuottavuusohjelma", Nuolijärvi sanoo.

Kaiken kaikkiaan Nuolijärvi pitää Kotuksen toimintaedellytyksiä jatkossakin "kohtalaisina".

tutkimus 




Viite