Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kuka Hautalan tilalle? Tynkkynen kieltäytyy, Hassi voisi harkita

11.10.2013 15.18

Hanna Eriksson

Vihreiden eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta valitsevat seuraajan perjantaina eronneelle kehitysministeri Heidi Hautalalle ensi keskiviikkoiltana 16. lokakuuta. Virallisesti uusi ministeri nimitetään tasavallan presidentin esittelyssä.

Seuraajaksi on ehdotettu muun muassa vihreiden kansanedustajista Tuija Braxia, Anni Sinnemäkeä, Oras Tynkkystä ja Pekka Haavistoa. Veikkauslistoilla vahvana on myös europarlamentaarikko Satu Hassi.

Oras Tynkkynen vastasi Vihreän Langan kysyessä asiaa, ettei pidä itseään sopivana omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi. Satu Hassi puolestaan kertoo, että alkaa harkita asiaa vasta, jos puolueen puolelta kysytään.

Vihreiden varapuheenjohtajan Krista Mikkosen mukaan seuraajan pitää olla kokenut, valtakunnan tason vihreä naispoliitikko.

”Tuija Braxilla on juridista osaamista, joka on tärkeää omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille. Satu Hassilla on valmiiksi kokemusta kehitysyhteistyöministerin tehtävistä, ja Anni Sinnemäellä on kehitysmaapolitiikan osaamista”, Mikkonen listaa hyviä vaihtoehtoja.

Vihreiden kaksi muuta varapuheenjohtajaa Touko Aalto ja Anne Bland eivät halua ottaa asiaan kantaa ennen puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteistä kokousta.

Vihreiden varapuheenjohtajat pitävät Hautalan eroa surullisena. Aalto ja Mikkonen ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.

”Hautala ei tehnyt väärin, mutta kun lausunnot olivat ristiriitaisia, jo ennestään kolhiutunut luottamus horjui”, Mikkonen sanoo.

Aallon mukaan suurin ongelma oli se, että tietoa tuli tipottain.

”Ongelma ei ole se, että Hautala käytti omistajaohjausministerinä hänelle suotua valtaa. Ongelma on se, ettei hän muistanut puolentoista vuoden takaa asioiden kulkua ja kommentoi kuitenkin tapahtunutta. Hautalan poliittinen luottamus on ollut miinuksella ja nyt kohujen summa oli liikaa.”

Blandin mielestä taas ero oli väärin.

”Politiikassa ei näköjään enää ole kyse siitä, onko tehnyt oikein, vaan siitä, miltä asiat näyttävät. Hautala on Haaviston ohella arvopolitiikko, joiden innoittamana olen itse liittynyt aikanaan puolueeseen. Hautalan ajojahdista huolimatta haluan uskoa politiikan muuttumiseen”, Bland sanoo.

Voit kertoa mielipiteesi parhaasta seuraajaehdokkaasta etusivulla olevassa kyselyssä.

Juttua on päivitetty klo 15.43.

 

Äänestä Langan verkkopalvelun etusivulla, kuka sopisi parhaiten Heidi Hautalan seuraajaksi.

politiikka 




Viite