Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Merilä

Bowling Alone -näytelmä.
Mietityttää. Turun säästökuuri vähentää muun muassa kaupunginteatterin esityksiä. Jan Merilä

Mietityttää. Turun säästökuuri vähentää muun muassa kaupunginteatterin esityksiä.

Kulttuurikaupunki Turkua ei kiinnosta kulttuuri

16.9.2009 13.00

Laura J. Rantanen

Museoiden ja kirjastojen aukioloaikoja lyhennetään, teatteri- ja orkesteriesityksiä vähennetään, kirjastoja suljetaan. Tältä näyttävät vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungin Turun budjettisuunnitelmat ensi vuodelle.

"Tämä on tosi ikävä kehitys erityisesti nyt, kun kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy. Tietysti on huono taloussuhdanne, mutta kulttuuripuolella puhutaan kuitenkin niin pienistä rahoista verrattuna vaikka opetus- ja terveystoimeen", Turun kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantanen (vihr) sanoo.

Marraskuusta 2009 lähtien Turussa on vain yhdeksän jatkuvassa käytössä olevaa elokuvasalia. Ne ovat kaikki Finnkinon elokuvateatterissa. Marraskuussa suljetaan Julia-teatteri, minkä jälkeen kaupungissa ei enää ole valtavirrasta poikkeavan elokuvan esityspaikkaa.

Jo 2007 lopetettiin Kino Thalia, joka keskittyi eurooppalaiseen elokuvaan.

Pari vuotta sitten opetusministeriö päätti korottaa taidelaitosten, eli teattereiden, museoiden ja orkestereiden valtionosuuksia. Kunnan alaisuudessa toimiville laitoksille tarkoitetut rahat ropsahtavat kunnan yleiseen kassaan, josta ne sitten osoitetaan taidelaitoksille.

Näin on muissa Suomen kaupungeissa tehtykin, mutta ei Turussa.

"Turussa itse asiassa on taidelaitosten toiminnalta leikattu juuri sen verran, mitä opetusministeriö tarkoitti niiden toiminnan lisärahoitukseen", Rantanen kertoo.

Turun kulttuuripääkaupunkihanketta on arvosteltu kaupungin johdon omaksi imagoprojektiksi, josta kaupunkilaiset eivät pääse nauttimaan.

Kesällä Turussa vierailleen Euroopan kulttuuripääkaupunkien valintalautakunnan puheenjohtajan Sir Robert Scottin mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden pitäisi jo nyt näkyä Turun katukuvassa.

Elina Rantasen mielestä kulttuuripääkaupunki tulee kyllä näkymään tavallisen turkulaisenkin arjessa.

"Kulttuuripääkaupunkirahoista maksetaan esimerkiksi Aurajoen rantaan tuleva kulttuurikuntoilun keskuspuisto."

kulttuuri  kuntapolitiikka 




Viite