Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lähtevätkö vihreät hallitukseen, Ville Niinistö?

12.5.2011 12.50

Jenni Leukumaavaara

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö ei yllättynyt perussuomalaisten jäämisestä oppositioon.

"Onhan se vaalituloksen perusteella erikoista, että merkittävä vaalivoittaja kieltäytyy hallitukseen menemisestä, mutta viimeisen viikon aikana on ollut havaittavissa, että he nostavat rimaa tarkoituksella niin korkealle etteivät joudu hallitukseen. Sillä tavalla tämä oli ennakoitavissa", Niinistö sanoo.

Vihreillä ei ole nyt perussuomalaisia esteenä hallitukselle menemiseen. Näyttääkö puolue siis vihreää valoa hallitustunnustelija Jyrki Kataiselle (kok)?

"Totta kai kaikki puolueet joutuvat arvioimaan asiaa uudestaan. Enemmistöhallituksen muodostamiseen ei ole kauhean monta vaihtoehtoa, mutta kyllä kantani on edelleen hyvin kriittinen siihen, että seuraavan hallituksen pitää tehdä edeltäjäänsäkin paljon vihreämpää politiikkaa, jotta me voisimme siihen osallistua."

Käytännössä se tarkoittaisi korotuksia perusturvaan, eriarvoisuuden vähentämiseen, parempaa panostamista ympäristönsuojeluun, ilmastolakia ja päästövähennysten kiristämistä. Niinistö epäilee, että näihin ei ylletä, vaikka perussuomalaiset pois jäävätkin.

Niinistön mukaan tärkeintä on nyt pohtia vihreän liikkeen tulevaisuutta pidemmälle tulevaisuuteen kuin vain tulevan hallituskauden ajaksi.

Onko Katainen jo ehtinyt soittaa?

"Katainen saa itse näistä kertoa, mutta viime päivinä on ollut havaittavissa, että tunnustelijalla on selvästi tarvetta kaikkia vaihtoehtoja miettiä, koska tämä on niin poikkeuksellisen hankala tilanne.

Timo Soini (ps) lähetti tuoreeltaan piikin vihreille. Hän arveli puolueen kenties hyvinkin päätyvän hallitukseen, koska "moraalijousto on heille hyvin tuttua" ydinvoimapäätösten vuoksi.

”Timo Soinin ja meidän tavoitteemme ovat niin päinvastaisia, että meidän ei häneltä tarvitse eikä kannata ottaa vastaan ohjeita kestävän Suomen ja kestävän vihreän liikkeen rakentamiseksi.”

Vihreät pohtii uutta tilannetta tänään iltapäivällä kokouksessaan. Niinistö ei vielä osannut arvioida, onko sen jälkeen tulossa virallista ulostuloa.

hallitusneuvottelut 




Viite