Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko tuskailee.
viikon ilmastouutinen. Autojen päästöt eivät laske ilman äkäisiä veroja.Jan Rudkiewicz

viikon ilmastouutinen. Autojen päästöt eivät laske ilman äkäisiä veroja.

Liikenteen päästövähennykset siirtyvät seuraavalle hallitukselle

4.12.2009 13.16

Hanna Eriksson

seuraava hallitus pääsee heti uransa alkajaisiksi leikkaamaan roimasti autojen päästöjä.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan liikenteen hiilidioksidipäästöjä pitää leikata noin viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on myös saada henkilöautojen päästöt jyrkkään laskuun nykyisestä.

Tavoitteita ei nykykeinoilla saavuteta. Vähennykset koetetaan saada aikaan lähinnä autokantaa uudistamalla, ja autot vaihtuvat Suomessa nyt puolet toivottua hitaammin.

Järeitä keinoja ei kuitenkaan haluta ottaa vielä käyttöön. Taloudellisista ohjauskeinoista sovitaan vasta vuonna 2012. Silloin voidaan päättää esimerkiksi siirtymisestä kilometriverotukseen: mitä enemmän ajaa, sitä enemmän maksaa.

”Sillä voitaisiin säätää myös teiden käyttöä. Jos ajaminen olisi esimerkiksi öisin ilmaista, liikenne jakautuisi tasaisemmin eikä ruuhkaisia teitä välttämättä tarvitsisi muuttaa moottoriteiksi”, kansliapäällikkö Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo.

ilmastouutinen  liikenne 




Viite