Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luisteleminen järven jäällä voi jäädä historiaan

17.1.2011 11.25

Saija Räsänen

Lohjalaiset joutuvat luopumaan ensimmäisinä järven jäällä luistelusta. Lohjanjärvi on nimittäin ensimmäinen suomalainen järvi, joka jää ilman jääpeitettä, arvioi Suomen ympäristökeskus.

Ruotsin suurilla järvillä Vänernillä ja Vätternillä ja Venäjän Laatokalla jää puuttuu nykyiselläänkin melko usein.

Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Esko Kuusisto selvittää huomenna tiistaina Suomen järvien jäätymistä kansainvälisessä symposiumissa Oulussa.

Viime vuosina jäät ovat jääneet Suomen pohjoisosissa melko ohuiksi, Etelä-Suomessa taas mitattiin ennätyspaksuja jäitä kevättalvella 2003.

Ympäristökeskuksen seurannan mukaan Kallaveden jäätyminen on siirtynyt 177 vuoden aikana viisitoista päivää myöhemmäksi ja jäänlähtö on aikaistunut kaksitoista päivää.

Oulujärven jäähavaintoja on kerätty vuodesta 1854. Havaintosarjan mittaan jäätyminen on viivästynyt yhdeksän päivää ja jäänlähtö aikaistunut yksitoista päivää.

Ilmastonmuutos kohottaa lämpötiloja eniten talvella ja korkeilla leveysasteilla. Ympäristökeskuksen arvion mukaan järvet jäätyvät tulevaisuudessa yhä myöhempään ja sulavat yhä aikaisemmin. Jäätymisen ajankohta voi vaihdella marraskuusta tammikuulle.

Ruotsin järvien osalta on ennakoitu, että yhden asteen lämpötilan nousu keväällä aikaistaisi jäänlähtöä maan pohjoisosissa vain neljä päivää, mutta etelässä jopa neljätoista päivää. Suomessa vastaava vaihteluväli olisi neljästä kymmeneen päivää.

 

ilmastonmuutos  vesistöt 




Viite