Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto

Luomua pöytään. Luomukinkkua kaipaavan kannattaa varata kinkku ennakkoon. Istockphoto

Luomua pöytään. Luomukinkkua kaipaavan kannattaa varata kinkku ennakkoon.

Luomukinkuista on pulaa kaupoissa

10.12.2008 8.55

Noora Jussila

Luomukinkuista on pulaa, sillä niiden toimittajat ovat usein melko pieniä. Esimerkiksi Ruokakesko on metsästänyt luomukinkkuja kauppoihinsa joulun alla ahkerasti.

"Olemme kartoittaneet saatavuutta ja yrittäneet edesauttaa sitä, että luomukinkkujen tavarantoimittajat ottaisivat yhteyttä K-ruokakauppoihin", sanoo tuoretuotteiden ostojohtaja Jukka Koivunen.

Ruokakesko on myös tehnyt kuljetussopimuksia pienten toimittajien kanssa, jotta tuotteet saataisiin kauppoihin.

Luomukinkkujen suosio on hiljalleen kasvanut viime vuosina.

"Menekki on kasvussa, ja olemme kannustaneet kauppiaita ottamaan luomukinkkuja valikoimiin entistä laajemmin", Koivunen sanoo.

Koivusen mukaan luomukinkkua halajavien kuluttajien kannattaa ottaa yhteys omaan kauppiaaseen ja pyytää varaamaan kinkku ennakkoon.

Myös S-ryhmän kaupoista saa tänäkin jouluna luomukinkkua. Päivittäistavarakaupan johtajan Jukka Ojapellon mukaan kysyntä on pienoisessa kasvussa. Varmimmin luomukinkun löytää suurten kaupunkien kaupoista.

”Kaupunkiympäristössä luomukinkkua kysytään eniten, joten sinne pyrimme sitä hankkimaan”, Ojapelto sanoo.

Stockmannin valikoimissa on neljää erilaista luomukinkkua, joista jo kahden ennakkomyyntikiintiö on täyttynyt Turussa ja Oulussa.


Lisää aiheesta:



Viite