Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luonnonsuojelijat haluavat äänestyksen Helsingin kaupunkimetsistä

27.5.2008 13.27

Vihreä Lanka

Kaupunkimetsäliike haluaa Helsinkiin kansanäänestyksen kaupunkimetsistä. Liike muistuttaa, että metsät puhdistavat ilmaa ja virkistävät asukkaita.

”Kaupunkiluonto ei tietenkään voi olla koskematonta ja luonnontilaista. Kuitenkin myös kaupunkiluonnossa elää useita arvokkaita kasvi- ja eläinlajeja”, sanoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri Kaisa Hauru.

Maailma kylässä -festivaaleilla käynnistettiin lauantaina kampanja, jossa kerätään nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi. Äänestyksessä asukkailta kysyttäisiin, haluavatko he säilyttää kaupunkimetsät luonnonmukaisina ja rakentamattomina.

”Tavoite on kova, sillä aloitteen taakse tarvitaan viisi prosenttia Helsingin äänioikeutetuista. Pääsimme kuitenkin jo kahden päivän aikana hyvään vauhtiin”, sanoo perustajajäsen Siboné Oroza.

Riittävä määrä allekirjoituksia on tarkoitus saada kasaan ennen syksyn kunnallisvaaleja.

Kaupunkimetsäliike perustettiin 2005 vastauksena kolme vuotta aiemmin julkaistulle yleiskaavalle, jossa monia puistoja ja ulkoilumetsiä varattiin asuntorakentamiselle. Liikkeen mukaan asukkaat ovat yrittäneet vaikuttaa tuloksetta kaavoitussuunnitelmiin niiden kaikissa vaiheissa.

 

metsät 


Lisää aiheesta:



Viite