Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Luonto-Liitto / Teppo Rämä

Hakkuita Savukoskella.
Metsä matalaksi. Metsää on kaadettu muun muassa Jooseppitunturin Talluskotavaarassa Savukoskella. Luonto-Liitto / Teppo Rämä

Metsä matalaksi. Metsää on kaadettu muun muassa Jooseppitunturin Talluskotavaarassa Savukoskella.

Luonto-Liitto uhkaa paljastaa Suomi-sellun alkuperän

30.1.2009 11.28

Lasse Leipola

Luonto-Liitto aikoo aloittaa kansainvälisen kampanjan, jos Metsähallitus ei lopeta erämaametsien hakkuita Metsä-Lapissa. Järjestön mukaan kyseessä on kansainvälisen tason häpeätahra.

”Metsähallitus pyrkii hakkuilla tietoisesti heikentämään luontoarvoja sekä rikkomaan yhtenäisiä aluekokonaisuuksia ja yhteyksiä olemassa oleviin suojelualueisiin”, sanoo Teppo Rämä Luonto-Liiton metsäryhmästä.

Luonto-Liitossa valmistellaan jo Euroopan markkinoille suuntautuvaa kampanjointia, joka aloitetaan, jos hakkuita ei lopeteta. Järjestö aikoo lähestyä eurooppalaisia sellun ostajia ja kertoa, mistä suomainen sellu tulee.

”Sillä voi olla suuriakin vaikutuksia. Aiempien metsäkonfliktien yhteydessä on nähty, että Euroopan sellu- ja paperimarkkinat ovat erittäin ympäristötietoiset”, puheenjohtaja Mauno Särkkä sanoo.

Metsähallitus on joulukuussa 2008 ja alkuvuodesta 2009 hakannut luonnontilaisia erämaametsiä Sallan, Savukosken ja Kittilän kuntien alueella. Luonto-Liiton mukaan hakkuut pirstovat ja kaventavat läntisen Euroopan laajinta alkuperäisluonnon keskittymää.

luonnonsuojelu  metsät 




Viite