Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Tätä lisää. Slåtmossenin suojelualue Helsingin Jakomäessä.Sammeli Heikkinen

Tätä lisää. Slåtmossenin suojelualue Helsingin Jakomäessä.

Luontojärjestöt haluavat suojella Helsingin arvometsät

17.6.2014 14.37

Sammeli Heikkinen

Helsinki voisi suojella noin 2 700 hehtaaria arvokkaita kaupunkimetsiä, viiden luontojärjestön tekemässä aloitteessa ehdotetaan.

Järjestöt ovat keränneet vuosien ajan tietoa Helsingin luontoalueista ja tietojen perusteella on kartoitettu pääkaupunkiseudun arvokkaimmat metsät.

Aloitteessa ehdotetaan, että uusia luonnonsuojelualueita perustettaisiin yhteensä noin 1700 hehtaaria ja lisäksi noin tuhat hehtaaria merkittäisiin kaavoituksessa luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviksi alueiksi, joilla esimerkiksi maankäytölle ja metsätaloudelle vaadittaisiin erillinen lupa.

Suojeltavia paikkoja on kaikkiaan yli kaksisataa, joten suurin osa niistä on pinta-alaltaan pieniä, parista hehtaarista pariinkymmeneen. Yli sadan hehtarin ehdotettuja suojelualueita on neljä, näistä kolme on kaukana idässä, Itäsalmen pohjois- ja itäpuolella. Santahaminan eteläranta olisi myös järjestöjen mukaan suojeltava. Tämä liki 230 hehtaarin alue on suurin yksittäinen suojelualue.

Pienemmistäkin alueista syntyy yhdessä nykyisten suojeltujen alueiden kanssa laajempia viheraluekokonaisuuksia. Näistä suurimmat ovat Keskuspuiston käytävä Pasilasta kaupungin pohjoisrajalle Haltialaan, Viikin-Vanhankaupunginlahden alue sekä Santahamina, Laajasalo ja muut itäiset saaret.

Järjestöt toivovat, että aloitteella voidaan saada arvometsät turvattua Helsingin uudessa yleiskaavassa. Aloitteen ovat allekirjoittaneet Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa, Luonto-Liitto, Luonto-Liiton Uudenmaan piiri sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri.

Vihreä Lanka kävi tutustumassa muutamaan Helsingin helmeen. Linkki juttuun alla.

luonnonsuojelu  metsät 


Lisää aiheesta:



Viite