Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Maan ystävät: Maailmanpankin käynnistämä hanke kylvää yhä tuhoa Ugandassa

24.4.2012 9.52

Lasse Leipola

Kansainvälinen Maan ystävät -ympäristöjärjestö nostaa tuoreessa raportissaan esille Maailmanpankin roolin maakaappausten taustalla Ugandassa.

Maan ystävien mukaan Maailmanpankin alun perin tukema palmuöljyhanke Victoria-järven saarilla Ugandassa jatkuu edelleen. Vaikka Maailmanpankki on irtisanoutunut hankkeesta, jatkuvat maakaappaukset edelleen. Noin neljäsosa saarista, yhteensä 10 000 hehtaaria on muutettu palmuöljyviljelyksiksi.

”Ihmisiltä viedään oikeus maahan, vaikka Ugandan perustuslain pitäisi suojella heitä. Pienviljely ja metsätalous, jotka suojaavat ainutlaatuista eläimistöä, kansanperinnettä ja ruokakulttuuria, muutetaan palmuöljyerämaaksi, joka hyödyttää vain agribisnestä”, sanoo Ugandan Maan ystävien David Kureeba.

Hänen mukaansa Ugandan hallituksen olisi nostattava etusijalle pienviljely ja ihmisten oikeus maahan.

Guardian kertoo, että kansalaisjärjestöjen mukaan Maailmanpankin toiminta edistää maakaappauksia myös monissa muissa kehitysmaissa.

Juttuun on lisätty viimeinen kappale kello 10.19.

palmuöljy  maakaappaukset 


Lisää aiheesta:



Viite