Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Lehmä.
Pahalta näyttää. Maanviljelijöiden tulot pienenevät entisestään. SXC

Pahalta näyttää. Maanviljelijöiden tulot pienenevät entisestään.

Maanviljelijä tienaa 4,7 euroa tunnissa

19.8.2008 14.41

Vihreä Lanka

Maatalous on tuoreen arvion mukaan kannattavuuskriisissä. Maatalousyrittäjien tulot kattavat tänä vuonna vain noin kolmanneksen tuntipalkka- ja korkotavoitteista, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.

Maa- ja puutarhayritysten kokonaistuotto kasvaa tänä vuonna ennusteen mukaan noin kolme prosenttia. Samaan aikaan kustannukset ovat kuitenkin kasvaneet 13 prosentilla.

Yrittäjälle jää siten tänä vuonna käteen keskimäärin 15 800 euroa, joka tarkoittaa keskimäärin 4,7 euron tuntipalkkaa ja 1,8 prosentin korkoa omalle pääomalle.

Viime vuonna maanviljelijöiden yrittäjätulo oli keskimäärin 25 700 euroa.

Kaikkein huonoin tilanne on puutarhataloudessa ja naudanlihan tuotannossa. Näillä aloilla yrittäjälle ei jää tuloa juuri lainkaan. Keskimääräistä parempi tilanne on maidon- ja viljantuottajilla, jotka pääsevät lähes puoleen tulotavoitteistaan.

ruoka  maatalous 




Viite