Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Marja Tiura.
Vaikuttaja. Marja Tiura tekee pohjia hallitusohjelmille.

Vaikuttaja. Marja Tiura tekee pohjia hallitusohjelmille.

Marja Tiura sorvaa jo seuraavaa hallitusohjelmaa

22.4.2010 14.52

Anu-Elina Lehti

Kansanedustaja Marja Tiura kertoi kuuluisassa Apu-lehden haastattelussaan pääsiäisen alla puolueloikkausaikeidensa lisäksi myös kiinnostavan seikan työstään tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana.

Tulevaisuusvaliokuntaan liittyvä paljastus jäi haastattelua seuranneessa hälinässä vähälle huomiolle.

“Tosiasiassa kirjoitamme seuraavan ja sitä seuraavan hallituksen hallitusohjelmaa”, Tiura sanoi.

Kiireinen Tiura vastaa Vihreän Langan kysymyksiin sähköpostilla. Eli mitä seuraavat hallitusohjelmat pitävät sisällään?

“Uusiutuvan energian lisääminen energiaverotuksen päästöperusteisuutta kasvattamalla ja ennalta ehkäisevän työterveyshuollon vaatimuksien tarkentaminen työssä jaksamisen parantamiseksi. Tietoyhteiskuntapolitiikassa keskeinen toimi on julkisesti tuotetun tiedon avoimuus”, Tiura luettelee ranskalaisilla viivoilla.

Tiuran mukaan seuraavien vaalien jälkeen tulevaisuusvaliokunnan hankkeista ovat esillä ainakin biopolitiikka, venäjä-teema, nanoteknologian tulevaisuus sekä “hyvinvointimallin” tabut.

Pystyykö tulevaisuusvaliokunta todella vaikuttamaan seuraavien hallitusohjelmien sisältöihin?

“Tulevaisuusvaliokunta pystyy vaikuttamaan erityisesti siihen, mitkä kysymykset ymmärretään tärkeiksi haasteiksi ja valiokunta voi osoittaa millaisiin suuntiin erilaiset ratkaisut vievät yhteiskuntaa”, Tiura kirjoittaa.

hallitusohjelma 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri