Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

RISJ

Raportti.
Hukattu tilaisuus. Media kirjoitti viime vuonna ilmastosta, mutta ei tuonut tiedettä tarpeeksi esille.RISJ

Hukattu tilaisuus. Media kirjoitti viime vuonna ilmastosta, mutta ei tuonut tiedettä tarpeeksi esille.

Medialle pyyhkeitä: Keskeinen asia jäänyt pimentoon ilmastouutisoinnissa

17.11.2010 10.51

Lasse Leipola

Tiede jäi paitsioon, kun media käsitteli viime vuoden joulukuussa Kööpenhaminan ilmastokokousta. Asiaa on selvitetty Oxfordin yliopiston Reuters Institute for the Study of Journalism -yksikössä.

Selvityksessä tutkittiin 400 artikkelia kahdestatoista eri maasta. Ilmastotiedettä käsiteltiin vähemmän kuin joka kymmenennessä jutussa.

”Ilmastonmuutoksen tieteellinen puoli jäi mediassa vähälle esittelylle, vaikka tilaisuus oli itsestään selvä. Tieteen saaminen mediaan on entistä haastavampaa, kun yleisö ja toimittajat alkavat kärsiä ilmastoväsymyksestä”, sanoo tutkija James Painter asiasta annetussa tiedotteessa.

Raportin kirjoittaneen Painterin mukaan nyt tarvitaan päättäjien, tiedemiesten ja toimittajien yhteistyötä, jotta ilmastonmuutoksen kaltaiset hitaasti etenevät, mutta tärkeät aiheet pidetään kiinnostavina.

Selvityksen mukaan vain 12 prosenttia uutisoinnissa käytetyistä sitaateista tuli tiedemiehiltä. Ilmastoskeptikot puolestaan pääsivät ääneen vain länsimaisissa medioissa.

Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osallistui neljä tuhatta toimittajaa 119 maasta. Peräti 85 prosenttia toimittajista tuli kehittyneistä teollisuusmaista.

Raportin suositukset

  • Enemmän yhteistyötä journalistien ja tiedemiesten välille, jolloin jutuista käy paremmin ilmi, mistä asioista vallitsee yksimielisyys ja mistä ei.
  • Enemmän ilmastonmuutokseen erikoistuneita tiedottajia yliopistoihin ja tutkimuskeskuksiin.
  • Enemmän tiedottajia IPCC:hen.
  • Entistä mielikuvituksellisempaa uuden median hyödyntämistä.
  • Vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän etulinjan raportointia ihmisten kokemuksista.

ilmastoneuvottelut  ilmastonmuutos  media  journalismi 




Viite