Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Mehiläisiä.
Katoava luonnonvara. Mehiläiskato uhkaa Eurooppaa. SXC

Katoava luonnonvara. Mehiläiskato uhkaa Eurooppaa.

Mehiläiskato uhkaa Euroopan ruokatuotantoa

28.4.2009 15.35

Vihreä Lanka

Euroopassa ei kasvateta mehiläisiä kymmenen vuoden kuluttua, jos kannat supistuvat nykytahdilla. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Apimondia-kattojärjestön mukaan taudit, torjunta-aineet ja tehoviljelu verottavat kantoja.

”Nykytahdilla eurooppalaiset mehiläisenkasvattajat selviävät vain seuraavat 8–10 vuotta”, arvioi puheenjohtaja Gilles Ratia.

Hänen mukaansa tilanne vaarantaa Euroopan ruokatuotannon, josta reilu kolmannes on pölyttäjistä riippuvaista.

Viime vuonna kuoli 30 prosenttia Euroopan lähes 14 miljoonasta kasvatetusta mehiläispesästä.

Kuolleisuus vaihtelee alueittain ja esimerkiksi Lounais-Saksassa mehiläisistä selvisi vain noin viidennes.

Jutussa oleva kuva on vaihdettu.

luonnonsuojelu  ruoka 




Viite