Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Meriliikennekeskus ja norppatutkija palkittiin

1.6.2011 13.02

Lasse Leipola

Suomen luonnonsuojeluliiton Ympäristöpalkinto 2011 on myönnetty norppatutkija Tero Sipilälle ja Suomenlahden meriliikennekeskukselle.

”Sipilä on vaikuttanut saimaannorpan tutkimuksessa jo yli kolme vuosikymmentä. Tänä aikana norppakanta on melkein kolminkertaistunut. Norpan suojelun tärkeimmät keinot perustuvat tutkimustietoon, jonka keräämisessä Tero Sipilän rooli on ollut keskeinen”, perustellaan järjestön tiedotteessa.

Hän on harmissaan siitä, etteivät kaikki tunnusta suojelun tärkeyttä, vaikka saimaannorpan suojelustrategia hyväksyttiin tänä vuonna.

”Vielä on huolehdittava siitä, ettei toimenpidesuunnitelma jää vain paperilla olevaksi sananrieskaksi”, Sipilä sanoi palkinnon vastaanottaessaan.

Suomenlahden laivaliikennettä valvova Meriliikennekeskus palkittiin luonnon kannalta erittäin tärkeän työn tekemisestä.

”Yksikin suuri onnettomuus saattaisi pilata laajan kaistaleen Suomenlahden rannikkoluonnosta vähintään vuosikymmeniksi”, tiedotteessa perustellaan.

luonnonsuojelu 




Viite