Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko hikoilee.
Viikon ilmastouutinen. Raudan kylväminen ei pelasta maailmaa.Jan Rudkiewicz

Viikon ilmastouutinen. Raudan kylväminen ei pelasta maailmaa.

Merten lannoittaminen ei pelasta ilmastonmuutokselta

3.2.2011 13.40

Vesa Sisättö

Valtamerten lannoittaminen ei todennäköisesti hidasta ilmastonmuutosta, kertoo YK:n alaisen hallitustenvälisen merikomission julkaisema tuore raportti.

Kasviplanktonin lisäämiseksi tehdyn lannoittamisen tehokkuutta olisi hankala valvoa ja luultavasti sillä saataisiin sidottua vain pieniä määriä hiilidioksidia.

Uutistoimisto Reutersin mukaan lannoittamiseen oli ajateltu käyttää muun muassa rautaa. Optimistisimpien arvioiden mukaan tonni mereen siroteltua rautapölyä olisi voinut sitoa jopa 100 000 tonnia hiilidioksidia. Tuoreen tutkimuksen mukaan tonni rautaa sitoisi vain 5000 tonnia hiilidioksidia.

Osa hiilidioksidista ilmeisesti yksinkertaisesti palaa takaisin ilmakehään. Vain 1–15 prosenttia päätyy meren pohjaan kuolleen planktonin mukana.

Menetelmän tehoa on myös niin vaikea mitata, että esimerkiksi metsittämistä pidetään varmempana keinona ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

ilmastonmuutos  ilmastouutinen  ilmastopeukalointi  meret 




Viite