Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Metsäpeurakato pysähtyi Kainuussa

18.3.2011 10.39

Sammeli Heikkinen

Kainuun metsäpeurakannan kutistuminen on pysähtynyt. Vasoista kuitenkin selviää aikuisiksi melko pieni osa, minkä vuoksi kanta ei välttämättä uudistu tarpeeksi nopeasti.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen laskennan mukaan peuroja on Kainuussa noin 800, eli saman verran kuin viime vuonna. Vuosituhannen alussa metsäpeuroja oli Kainuussa noin 1700, vuonna 2005 enää noin tuhat.

Kainuun lisäksi peuroja on Suomenselällä, jossa kanta on pysynyt tasaisena noin tuhannessa yksilössä.

metsästys 




Viite