Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Miehet ja nuoret ovat laiskoja vapaaehtoistyöntekijöitä

5.7.2010 9.13

Saija Räsänen

Sosiaali- ja terveysjärjestöt haluaisivat lisää miehiä ja nuoria vapaaehtoisiksi, käy ilmi Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n tutkimuksesta, jossa kartoitettiin vapaaehtoistoiminnan tilaa Suomessa. Reilu kolmannes suomalaisista osallistuu aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan.

Suomen vapaaehtoistoimintaa uhkaa tutkimuksen mukaan aktiivitoimijoiden määrän lasku ja ikääntyminen. Myös kuntien taloudellisen tuen vähäisyys ja julkisen sektorin vapaaehtoistyöhön kohdistamat epärealistiset odotukset huolettavat järjestöjä.

Järjestötyöhön hakeudutaan auttamisenhalun tai vertaistuen tarpeen vuoksi. Miesten ja naisten motiivit osallistua vapaaehtoistoimintaan ovat kuitenkin erilaisia, selviää tutkimuksesta.

"Miehiä kiinnostaa vapaaehtoistyössä erityisesti toiminta ja sosiaalisuus. Heille pitäisi tarjota mahdollisuus tehdä jotakin käytännössä, kun taas naisia motivoi jo pelkkä auttaminen sinänsä", sanoo akatemiatutkija Anne Birgitta Pessi RAY:n tiedotteessa.

Esimerkiksi meripelastustoiminta houkuttelee Suomessa mukaan myös miehiä.

Uutena positiivisena vapaaehtoistyön trendinä tutkimuksessa nousi esiin netin yhteisöllisyys ja vertaistuki. Nettiaktiivit ovat tutkimuksen mukaan hyvin sitoutuneita toimintaansa ja panostavat vapaaehtoistyöhön 1-20 tuntia kuukaudessa.

 

 

 

vapaaehtoistyö 




Viite