Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Teija Lahti-Nuuttila.
Tapauksen mukaan. Teija Lahti-Nuuttilan mukaan Tekes keskittyy uuteen, ei vanhaan.

Tapauksen mukaan. Teija Lahti-Nuuttilan mukaan Tekes keskittyy uuteen, ei vanhaan.

Miksi Neste Oil saa miljoonia, Teija Lahti-Nuuttila?

16.6.2011 13.37

Saija Räsänen

Ympäristöjärjestöjen järjestämässä yleisöäänestyksessä viime talvena maailman vastuuttomimmaksi yritykseksi valittu Neste Oil on valtion tukea yrityksille ohjaavan Tekesin vihreä lempilapsi.

Tekes eli Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus jakaa rahaa vihreän tekniikan kehitysohjelmille, ja viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana suurimman potin, 6,7 miljoonaa euroa, on saanut juuri Neste Oil, kertoi Talouselämä-lehti toissa viikolla.

Neste joutui ympäristöjärjestöjen listalle palmuöljyntuotantonsa takia. Yhtiö markkinoi palmuöljystä valmistamaansa biopolttoainetta ”vihreänä”, vaikka sen tuotanto tuhoaa järjestöjen mukaan Indonesian ja Malesian sademetsiä.

Ympäristöjärjestöistä esimerkiksi Greenpeace on kampanjoinut näyttävästi Neste Oilin palmuviljelmiä vastaan.

Miksi Tekes tukee näin voimakkaasti Neste Oilia, Tekesin energiasta ja ympäristöstä vastaava johtaja Teija Lahti-Nuuttila?

”Nesteen kohdalla olemme kiinnittäneet huomiota uusien, erityisesti puuperäisten raaka-aineiden hyödyntämiseen. Tekes tukee uusia innovaatioita. Se, mitä on jo valmiiksi olemassa, ei sinällään kuulu meille. Katsomme kunkin projektin kohdalta erikseen, miten ympäristöystävällisyys toteutuu siinä”, Lahti-Nuuttila sanoo.

 




Viite