Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näpit irti. Työministeri Tarja Cronbergin mukaan työvoimatoimistoista ei saa karsia työpaikkoja nykyisessä työllisyystilanteessa.

Näpit irti. Työministeri Tarja Cronbergin mukaan työvoimatoimistoista ei saa karsia työpaikkoja nykyisessä työllisyystilanteessa.

Ministerit ottivat aikalisän työpaikkojen karsimisessa

26.11.2008 8.30

Vihreä Lanka

Hallituksen talouspoliittinen ministeriryhmä jätti valtionhallinnon tuottavuusohjelman pöydälle eilisessä kokouksessaan. Asia palaa käsiteltäväksi joulukuussa.

Työministeri Tarja Cronberg (vihr) vaati jo aiemmin marraskuussa, että tuottavuusohjelma on jäädytettävä ainakin työvoimatoimistojen osalta. Työvoimatoimistoissa tuottavuusohjelma tarkoittaisi 1 160 henkilötyövuoden, eli työpaikoista noin kolmanneksen leikkausta vuoteen 2015 mennessä.

Helsingin Sanomien mukaan työ- ja elinkeinoministeriö esittää, että tavoitetta helpotettaisiin 450 henkilötyövuodella.

Eilen tiistaina kävi ilmi, että työpaikkojen karsiminen aiheuttaa ongelmia useissa ministeriöissä. Yksi hankalimmista tapauksista on sosiaali- ja terveysministeriö, jonka on määrä leikata 800 henkilötyövuotta.

Ministeriö ei ole saanut tehtyä suunnitelmaa vaadituista supistuksista. Tilannetta ei helpota, että ministeriön alaisten Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistämisestä saatavat säästöt sijoittuvat ensi vuoteen, eikä tuottavuusohjelman edellyttämille vuosille 2011–2015.

työelämä 




Viite